EKLA-säätiö
 
    Järjestötoimintaa: Suomen Taidepiirtäjäin Liitto/Grafia

Eka Lainiosta tuli Grafian, silloisen Taidepiirtäjäin Liiton jäsen v. 1942. Grafian kautta Lainio oli erityisesti johtokunnassa ollessaan (1954-1963) paljonkin tekemisissä mainosmaailman ja käyttögrafiikan parissa.

Eka Lainio oli mukana mittavassa Grafian projektissa, jonka tuloksena v. 1963 julkaistiin kirja Suomalaista käyttögrafiikkaa . Kirja käsitti kirjataidetta, julisteita, mainosgrafiikkaa, heraldiikkaa sekä liikemerkkejä ja postimerkkejä. Lainion oma kirjoitus teokseen oli luku kuvasta mainonnan palveluksessa. Lainion omia töitä kuvituspiirroksissa on kaksi: Kalastava mies (julkaisija Elanto-lehti) ja Raaseporin linna (julkaisija Suomen Matkailu). Teoksessa hän on ottanut esimerkiksi aikakauslehtien kansista omista töistään Joulukannel-lehden, jossa on kuvattu musta kannel ja valkoinen himmeli punaisella pohjalla.

Toukokuussa 1967 Grafian johtokunta valtuutti Lainion Grafian edustajaksi Nokia Oy:n merkkikilpailuneuvotteluihin. Johtokunnassa ollessaan hän piti Mainosuutiset-lehden Grafian palstaa aktiivisesti. Puheenjohtajana hän toimi vuosina 1964-1967,  Grafian kokoelmien säätiön hallituksen jäsenenä vuodesta 1968 lähtien. Kunniapuheenjohtajuuden Eka Lainio sai vuonna 2003.

Graafikko Markku Reunanen, joka oli Lainion kanssa tekemisissä muun muassa Grafiassa toimiessaan, kuvasi Lainiota hieman erakkomaiseksi yksilöksi. Reunanen muisti, että kerran Otavan kustannusyhtiössä olleessaan Lainio oli siellä sopimassa Kuunari Koivisto -kirjan painoasioista; muutama kappale kirjaa sidottiin kalannahkaisiin kansiin. Lainio kertoi kirjassa Olipa kerran, että kalannahkaisista kappaleista ensimmäisen sai Islannin presidentti Vigdis Finnbogadottir, koska kuunari Koivisto oli Merilokki-nimisenä aluksena pyytänyt yhdeksänä kesänä silliä Islannin vesillä aina vuoteen 1963 saakka.

 

 

Raaseporin linna